Tervetuloa Jewish Open Space -festivaaliin Helsingin Kansalaistorille sunnuntaina 14. syyskuuta! Tämä eläväinen juutalaisen musiikin ja tanssin kulttuurifestivaali järjestetään nyt ensimmäistä kertaa Helsingissä.

Alun perin Kiovassa syntynyt tapahtuma on kasvanut vuosien varrella laajaksi kansainväliseksi ilmiöksi. Lähes vuosikymmenen ajan festivaali on tuonut yhteen jopa 25 000 osallistujaa eri puolilla Ukrainaa. Ukrainan sodan myötä festivaali on levinnyt uusille alueille – eri puolille Eurooppaa ja aina Yhdysvaltoihin asti.

Helsingin tapahtuma toteutetaan yhteistyössä useiden Suomessa toimivien Israel-järjestöjen kanssa.

Päivän aikana nautitaan runsaasti juutalaisesta kansanmusiikista ja tanssista, johon yleisökin voi osallistua. Lisäksi tarjolla on monipuolisia työpajoja, joissa pääsee kokemaan ja oppimaan juutalaisesta kulttuurista eri tavoin. Tapahtuma huipentuu arvontaan, jossa on jaossa mukavia palkintoja.

Lämpimästi tervetuloa mukaan iloiseen ja yhteisölliseen päivään!